On kyllä niin yksinäinen olo. Yleensä kun jokin suhde tai jutunpoikanen loppuu on aina ollut joku jonka luo palata tai uusi juttu on jo alkanut ennenkuin edellinen juttu on varsinaisesti loppukaan. Nyt on täysi tyhjyys ja yksinäisyys. Se tuntuu toisaalta vapauttavalta, toisaalta ahdistavalta. Aapon kanssa olimme puhelimessa melkein vuorokaudet läpeensä; on ollut omituista totutella siihen ettei puhelin pirisekään koko aikaa ja varsinkin omituista on ollut totuttautua siihen ettei soittaja tai viestittäjä olekaan enää Aapo.

Viime viikolla sain päälle ihanan kevätfiiliksen ja päätin että elän vain itseäni varten ja jos kesä tuo jotain sutinaa tullessaan niin tuokoon mutta hampaat irvessä en mitään enää aio yrittää. Olen niin monet kerrat ollut suhteessa jossa minä olen se osapuoli joka yrittää pitää palasia kasassa. En jaksa sitä enää! Miksi minun täytyy aina tehdä niin, luopua omista asioista ja omasta elämästä toisen vuoksi? En halua tehdä niin enää. Nyt yritän nauttia vain siitä että olen itsekseni ja yritän saada elämääni kasaan. Töitä ei ole vieläkään löytynyt mutta onneksi on harrastuksia ja ihania ystäviä ympärillä ja tekemistä on riittänyt ihan mukavasti.

Laskin tuossa eräänä päivänä etten ole harrastanut seksiä kohta vuoteen. Vuoteen! Edellinen kerta oli viime heinäkuun alkupuolella. Hirmu pitkä aika mutta toisaalta tähänkin on jo alkanut tottua. Haluaisin kyllä läheisyyttä mutta kyllä tässä kynnys kasvaa siihen että kenen kanssa tämän selibaatin tahtoisi katkaista. Ehkä olisi vain helpointa viikonloppuna pokata joku randomtyyppi baarista, mutta olisiko sekään niin tyydyttävää ja mukavaa? Touhuta ventovieraan kanssa. En ole yhden illan juttuja harrastanut aikoihin, joten en tiedä osaisinko niin enää tehdäkään. Ehkä vain odottelen sitä Herra Oikeaa.. Hyvä vitsi, niinkuin se minun kohdalleni sattuisi ;)

Ainiin, siitä viime viikon lenkkikaverista. Siinä kävi vähän oudosti. En mennyt lenkille migreenin takia mutta tämä kaveri tuli sitten minun luokseni katsomaan jääkiekkoa. Oli mukava ilta ja juteltiin ihan joutavanpäiväisiä, kunnes hän sitten suuteli minua! Hämmennyin aivan täysin, jäädyin jopa. Olen kunnolla suudellut ketään viimeksi joskus viime vuonna, humalapäissäni. Selvinpäin lienen suudellut viimeksi silloin kun olen seksiäkin harrastanut eli aika pitkä aika sitten. Mies kyseli haluanko että hän jää yöksi, sanoin etten nyt halua ja kerroin etten ole aikoihin ollut kenenkään kanssa. Sovittiin sitten että hän voi jäädä yöksi seuravalla kerralla. No eipä tätä seuraavaa kertaa taida tulla, jokseenkin hiljaista on ollut tuon tapaamisen jälkeen, jotain kuulumisia ollaan vaihdeltu mutta siinäpä se. En ymmärrä miehiä!! Ei tämä minua sinällän vaivaa koska en hänestä mitään suhdeehdokasta ole olettanutkaan, mutta jos hän itse kysyy milloin nähdään seuraavan kerran, niin olettaisin että hän sitten myös haluaa nähdä. Liekö viikonlopun aikana sitten sattunut jotain sellaista että kiinnostus on kadonnut, ainakin hänellä on kipuisa ero takana sen tiedän. Mutta noh, se siitä. Mukava oli kuitenkin pussailla pitkästä aikaa hyvän suutelijan kanssa vaikka siitä nyt ei muuta sitten tullutkaan :)

Tulipas pitkä vuodatus. Nyt koirat hihnaan ja pihalle ennenkuin se luvattu ukkosmyrsky ulottuu tänne asti!

.. Roskapostia muuten satelee vaikka on tuo esto päällä, kuinkahan siitä pääsisi eroon?

Huhhuh, mistähän alottaisi. Aukaisin blogin uudestaan ja päivittelen hieman tilannetta.

Edellisen postauksen jälkeen jatkoimme juttuamme Aapon kanssa aina viime viikkoihin saakka. Välissä kerkesi sattua ja tapahtua paljon ikäviä juttuja mutta myös ihania juttuja. Aapo sanoi maaliskuun lopulla rakastavansa minua. Siitä huolimatta emme koskaan päässeet tapaamaan ja ilmeisesti tämä rasitti Aapon mieltä liikaa koska pari viikkoa sitten meille tuli todella iso riita asiasta ja viime viikolla hän pisti juttumme poikki. Ei kuulemma pysty tähän kun omassa elämässä on asioita jotka verottaa hänen jaksamistaan liikaa. Ei tuntunut kauhean hyvältä, emmekä todellakaan "eronneet" ystävinä.

Tämä suhde oli ehkä tähän astisista suhteistani kummallisin. Rakastuimme vaikka emme koskaan tavanneet. Suunnittelimme elämää hyvinkin vakavasti vaikka emme koskaan tavanneet. Hän sanoi haluavansa naimisiin kanssani, vaikka emme koskaan tavanneet. Aivan käsittämätöntä, välillä tuntuu että kulunut kevät on ollut unta. Luulen näiden hänen rakkaudentunteidensa olleen vain hetken huumaa, koska sitä aikaa että hän jaksoi suhteeseemme uskoa ja puhui tunteistaan kesti vain muutamia viikkoja. Voi luoja, kuinka onnellinen noina viikkoina olin, vaikka juttua varjosti koko ajan epätieto siitä, milloin pystymme tapaamaan. Yritimme tavata lukemattomia kertoja, mutta maailmankaikkeus on ilmeisesti päättänyt, etten koskaan tule löytämään sitä miestä ketä etsin. Aapossa oli kaikki kohdallaan, sisäisesti ja ulkoisesti. Siksi tämä jutun loppuminen harmittaa aika paljon. Tai no, nyt alkaa olla jo ihan suht normaali olo mutta täytyy myöntää että ilman kyyneliä ei tästäkään suhteesta selvinnyt.

Eli se sitten siitä, itku pitkästä ilosta, jälleen kerran.

Olin Ernon kanssa pari päivää mökillä, tulin sieltä juuri kotiin ja päätin että alan kirjoittaa blogia uudelleen. Ajattelin ennen mökille lähtöä että millaisillahan fiiliksillä tulen sieltä takaisin. Ihan hyvillä, enkä koe minkäänlaista haikeutta siitä ettemme ole yhdessä. Ystävyys riittää. Ilmeisesti jutussa Aapon kanssa oli se hyvä puoli, että pääsin sen aikana lopullisesti Ernosta yli ja ajattelen häntä nykyään vain ystävänä. Ernosta en tiedä mitä hän ajattelee, luultavasti hän avautuu asiasta viimeistään viikonloppuna kun menee takaisin kotipaikkakunnalleen. Hän tulee huomenna vielä kotimatkalla käymään.

Niin, menen tänään kävelylle erään miehen kanssa. Ilmassa ei liene mitään romanttista, ainakaan tällä hetkellä minun puoleltani. Tapasimme pari viikkoa baarissa, samana viikonloppuna kun Aapon juttu loppui. Ei mitään juttelua kummempaa todellakaan tapahtunut, hänkin kertoi eronneensa vastikään eikä etsi suhdetta. Joten kaverina mennään ja höpötellään vaan. Itsellä on vaan kauhea migreeni eikä yhtään huvittaisi lähteä, huono kelikin on. Mutta minulla ei ole tämän tyypin puhelinnumeroa eikä hän vielä ole soittanut sopiaksemme tarkempaa tapaamisaikaa ja -paikkaa, joten en ihan viime tingassa enää illalla viitsi perua jos hän soittaa.

Mutta sellaisia kuulumisia pitkästä aikaa. Feeling blue.

Hmm. Aivot lyö ihan tyhjää. Taidan jättää blogin hetkeksi tauolle, palailen varmaankin jossain vaiheessa takaisin, mutta tällä hetkellä tuntuu että yritän keskittyä tulevaan enkä jaksa joka päivä pohtia mennyttä. Tosin tämä kirjoittaminen on ollut erittäin tehokas keino käsitellä asioita ja olen huomannut itsestäni monia uusia asioita tämän about kuukauden aikana mitä tätä blogia olen kirjaillut.

Numero Ykkönen on taas kuvioissa, saa nähdä kuinka kauan tällä kertaa. Jotenkin blogin kirjoittaminen hänen selän takanaan tuntuu epärehelliseltä, en tiedä miksi.

Suhteen kesto: n. puoli vuotta (oho!)

Suhteen tyyppi: seurustelu

Suhteen nykytila: kavereita, ajoittaista yhteen paluun pohdintaa

Jarnon tapasin pikkuisen sen jälkeen kun olin tavannut Ernon ensimmäistä kertaa ja saanut häneltä pakit. Eli nyt eletään jo vuoden 2009 loppua. Suhde Jarnon kanssa kesti about pääsiäiseen saakka 2010. Sen jälkeen olin ilmeisesti aika hyvin itsekseni ennen Timoa, koska en kuolemaksenikaan muista oliko tuossa välissä ketään. Ei varmasti ainakaan mitään yhden illan juttua enempää.

Tavatiin siis baarissa. Jarno tuli juttelemaan ja pyysi tanssimaan. Olin hyvin vastahakoinen Ernon takia ja kun Jarno yritti suudella minua käänsin pääni pois, sanoin että nyt on lähdettävä kotiin ja jätin miehen baariin seisoskelemaan. Ahdisti mutta annoin silti puhelinnumeroni kun hän sitä niin kovin pyyteli, ei siinä, mukava ja hyvännäköinen mies. En muista kuinka kauan aikaa meni ennenkuin tapasimme ensimmäisen kerran. Muistaakseni kieltäydyin treffeistä jo ainakin kertaalleen mutta sitten kun asiat Ernon kanssa selvisivät ja oli selvää ettei hän halua seurustella kanssani, suostuin tapaamaan Jarnon ja siitä leffaillasta suhteemme oikeastaan alkoikin.

Alkuajoista asti välillä ahdisti enemmän ja vähemmän. En oikein vieläkään tiedä miksi, mutta yksi asia oli se juttu mikä Samponkin kanssa väliltämme puuttui, eli intohimo. Kaikki toimi Jarnon kanssa enemmän kuin hyvin, mutta silti se jokin puuttui. Riitelimme hyvin harvoin, päinvastoin meillä oli tosi mukavaa ja elettiin ihan normaalia pariskunnan elämää yhdessä. Lopulta ahdistus kävi niin suureksi että minun oli pakko lopettaa suhde. Olin lopettanut suhteen kertaalleen jo aiemminkin mutta hyvin äkkiä muutin mieleni ja halusin kuitenkin vielä jatkaa. Tällä kertaa en muuttanut mieltäni, ainakaan heti, vaan suhteemme päättyi. Se sattui molempiin mutta tiesin eron olevan oikea päätös. Emme pitäneet paljoa yhteyttä, oikeastaan yhteydenpitomme alkoi uudestaan vastan kauan eron jälkeen, kun molemmat alkoi päästä erosta yli.

Sitten kun aloimme pitää uudelleen yhteyttä, rupesimme pohtimaan yhteen paluuta ja sitä on pohdittu vielä viime syksynäkin. Jarno kuitenkin on seurustellut jo aikansa, enkä ymmärrä miksi hän pohtii paluuta yhteen kanssani kun ei selkeästikään ole valmis jättämään nykyistä kumppaniaan. Enkä kyllä tiedä ovatko omat yhteenpaluutoiveeni hänen kanssaan liittyneet enemmänkin siihen, kun on olo niin yksinäinen ja toivoisi että olisi edes joku lähellä (ja sehän olisi pahin syy olla kenenkään kanssa).. En usko että saisin sitä puuttunutta intohimoa tälläkään kertaa esille. Harvemmin tulee edes Jarnoa mietittyä, ja toisaalta tuntuu pahalta hänen nykyisen kumppanin puolesta että tiedän Jarnon miettivän tälläisiä juttua. Hänen nykyinen kumppaninsa on kuntoutuva alkoholisti ja se ainakin aiheuttaa heidän välilleen kitkaa. Ilmeisesti asiat ovat heidän välillään kuitenkin nyt kunnossa, koska Jarnosta ei ole kuulunut mitään moneen kuukauteen. Hyvä  niin! :)

EDIT: nyt kun tässä kävin miettimään että oliko Jarnon jälkeen ennen Timoa joku muu, muistin, että kyllähän siihen väliin mahtui eräs henkilö (johon taas kerran tutustuin hetkeä ennenkuin olin eronnut Jarnosta). Hän oli taas kerran hieman epäluotettava muusikonrenttu, suhteemme ei kerinnyt kovinkaan pitkälle kun luin lehdestä että hänet oli bongattu yhdessä erään valtakunnan silikonibimbon kanssa. Ollaan ihan hyviä kavereita nykyään ja pidetään yhteyttä mutta koska mitään ei ehtinyt tapahtua, en taida viitsiä häneen käyttää yhtä postausta kun ei siinä niin kauheasti ole kerrottavaa :)

Suhteen kesto: n. 1.5kk

Suhteen tyyppi: seurustelu

Suhteen nykytila: välit poikki

Timon tapasin niinikään deittipalvelun kautta kesäkuun alussa 2010. (Huomaan muuten nyt kuinka paljon olen tavannut miehiä netin kautta. No, parempi kai sekin kun raahata tuntemattomia baarista kotiin). Timo oli minua pari vuotta nuorempi ja tosi söpö nappisilmä. Käytiin ekoilla treffeillä syömässä ja hän oli todellinen herrasmies. Sovittiin treffien jälkeen että nähdään uudestaan ja alettiin tapailemaan. Sain kukkiakin.  Ei keritty tapailla kun hetki kun jo juhannuksena esittelin hänet kavereilleni. Kaikki meni ihan hyvin ja sovittiin juhannusyönä että ollaan yhdessä.

Vietimme aikaa todella paljon yhdessä, välillä se ihan ahdisti mutta pääsin ahdistuksen tunteista yli. Tunteita alkoi olla ilmassa molemmilla. Kaikki kuitenkin kaatui kuin seinään ollessani kavereideni kanssa festareilla. Tapasin miespuolisen serkkuni jota halasin ja jonka kanssa hetken vaihdoin kuulumisia. Timon kaveri oli nähnyt tuon tilanteen ja raportoinut siitä Timolle. Noh, voitte uskoa että tarinaa oli väritetty aika paljon ja sain lopulta kuulla pettämissyytöksiä. Timo oli myös se ihanuus, joka haukkui minut tuon tapauksen jälkeen läskiksi huoraksi. Mukavaa.. :) Säikähdimme ystäväni kanssa Timon käytöstä ja riehumista niin paljon ettemme uskaltaneet jäädä minun luokseni yöksi niinkuin alkuperäinen ajatus oli, koska Timolla oli asuntoni avain.

Suhde päättyi sitten jonkin aikaa tuon huorittelun jälkeen, mutta voitteko kuvitella kumman aloitteesta. MINÄ olin valmis vielä sopimaan asian ja yritin selittää että kyseessä oli serkkuni, ja tuon asian voisi todistaa kymmenet ihmiset ja serkun paikalla ollut tyttöystäväkin. Ei auttanut ja suhde päättyi siihen. Aiemminhan olin muuten jo saanut tietää että Timolla oli päällä tuomio rattijuopumuksesta ja hän ajeli koko kesän ilman korttia myös minun autollani. Hän oli myös innostunut kuntosaliharrastuksesta ja pohdiskeli laittomien aineiden aloittamista treenauksen tueksi. Huoh. Tuon rattijuopumuksen vielä sulatin (en muista oliko kyseessä jopa törkeä rattijuopumus) mutta kun sain kuulla steroideista sanoin, että jos hän ottaa ensimmäisenkin napin suhteemme päättyy. En tiedä onko hän aloittanut nappien käytön sitten suhteemme päätyttyä.

Viime kesänä Timolla oli vielä pokkaa ottaa minuun yhteyttä uudestaan ja kysellä lähtisinkö hänen kanssaan uimaan. En lähtenyt vaan haistatin pitkät. Sain takaisin vittuilua siitä että säädän muiden miesten kanssa kun seurustelen. Annoin takaisin samalla mitalla ja sanoin että hänen ehkä kannattaisi harkita hoitoon menemistä. Timo yritti tuolloin vielä selitellä käytöstään sillä että "oli niin kännissä". Joopa joo.

Että tälläisiä tapauksia minä vedän puoleeni. Entäpä te? :)

Olo on muuten ihan helvetin yksinäinen, vaikka olen ollut koko viikonlopun ihanien ystävieni kanssa. Silti, se tietynlainen seura puuttuu. Numero Ykkönen otti eilen kuitenkin yhteyttä, en ollut oikein keskustelunhaluinen jostain kumman syystä. Sanoin vaan että on paha mieli kaikesta ja hän tuumaili että kannattaisikohan hänen katsoa peiliin. Ehkäpä. En myöskään saa Ernoa mielestäni edelleenkään ja tekisi mieli ajella käymään hänen luonaan mutta en tiedä onko se tässä mielentilassa kauhean hyvä idea. Ärsyttää. Mitä teen?

Tämän postauksen jälkeen täytyy muuten jo alkaa miettimään kuka on seuraava mies. Ollaan jo kuitenkin kahden vuoden takaisissa asioissa niin täytyy kaivella muistia ihan kunnolla